Opetuskokonaisuuden esittely

Yhtenäinen opetuskokonaisuus

Opetusmateriaalin sisällöt on tehty yläkoulujen 7., 8. ja 9. –luokkalaisille. Aihekokonaisuudet on suunniteltu ikätason mukaisesti.

Suosittelemme, että terveystiedon tunnit jaetaan kouluissa jokaiselle vuosiluokalle. Oppilaat ovat eri kehitysvaiheessa eri luokka-asteilla ja joidenkin aiheiden käsittely voi mennä hukkaan jos sitä tarjotaan liian aikaisessa vaiheessa. Terveystiedon tunneilla opitut taidot edistävät myös muiden aineiden oppimista.

7. LUOKKA

Seitsemännen luokan sisällöissä on selkeitä, konkreettisia teemoja mielenterveydestä ja sen tukemisesta ja vahvistamisesta koululaisen omassa arjessa; mistä asioista 7.-luokkalaisen pitää huolehtia ja mitä taitoja hänen on tässä vaiheessa hyvä oppia. Esimerkiksi tunteita opetellaan tunnistamaan ja antamaan niille nimiä.

8. LUOKKA
Kahdeksannella luokalla teemoja lähestytään usein tarinoiden kautta. Harjoitellaan ihmissuhdetaitoja, empatiakykyä ja kaveritaitoja. Tässä ikävaiheessa tulee usein tarvetta jämäkälle käytökselle. Tätäkin taitoa voi harjoitella.

Kommentti pilottiopettajalta:”On ollut liikuttavaakin nähdä, miten hyvin nuoret ovat omaksuneet joitakin taitoja, joita olemme harjoitelleet tunnilla. Jämäkän käyttäytymisen taidoista oli esimerkiksi hyötyä eräälle seurustelevalle parille, jotka setvivät suhdettaan ja miettivät siihen ratkaisuja .Nuoret tulivat siihen tulokseen, että toisen pitää opetella jämäkkää käytöstä ja toisen vähentää omaa aggressiivista käyttäytymistä.”

9. LUOKKA
Yhdeksännellä luokalla nuorten kyky abstraktiin ajatteluun on selvästi kehittynyt. Mielenterveyteen liittyviin teemoihin on sisällytetty laajempia kokonaisuuksia esimerkiksi ympäristön, yhteiskunnan ja kulttuurin näkökulmasta. Katsetta aletaan suunnata jo tulevaisuuteen. 9. luokan materiaaliin kuuluvaa ryhmän päättymisen tuntia voi hyödyntää myös luokanvalvojan tunnilla.

Kokonaisuus kolmelle vuodelle


Copyright: Marjo Hannukkala, Soile Törrönen, Suomen mielenterveysseura 2009


Mielen hyvinvoinnin opetusmateriaali muodostaa kolmen vuoden selkeästi etenevän kokonaisuuden, jonka päättyessä nuorella on monipuolinen mielenterveyden tietotaito käytössään hänen astuessaan askeleen kohti itsenäistä elämää.

Mielen hyvinvoinnin opetuskokonaisuuden päättyessä oppilas tietää muun muassa:

  • miten pitää huolta omasta mielen hyvinvoinnistaan arjessa
  • tunnistaa omia mielen hyvinvointia edistäviä arkisia tekijöitä
  • tietää, mitkä ovat mielen hyvinvoinnin suoja –ja riskitekijöitä
  • osaa tunnistaa erilaisia selviytymistyylejä, joita ihmisillä on tapana käyttää elämässä eteen tulevien haastavien tilanteiden edessä
  • osaa tunnistaa ja nimetä erilaisia tunteita
  • tietää, miten yksinäisyyteen voi hakea apua
  • osaa nimetä turvaverkkoonsa kuuluvia aikuisia
  • tietää, mistä ja miten hakea tarvittaessa apua

Tavoitteena on, että oppilas osaa soveltaa näitä tietoja ja taitoja omassa elämässään. Esimerkiksi kaverisuhteiden hoidossa hänen työkalupakistaan löytyvät:

  • vuorovaikutustaidot
  • empaattisen kuuntelun taidot
  • jämäkän käyttäytymisen taidot.

Oppilas on harjoitellut ja soveltanut näitä taitoja käytäntöön joko tunneilla tai kotitehtävän muodossa.

Copyright: Marjo Hannukkala, Soile Törrönen, Suomen mielenterveysseura 2009