Osaan ja Kehityn -hanke
Osaan ja Kehityn (OK)-hankkeessa (2006–2009) kehitettiin oppiaineeseen sisältyvä selkeä nuoren ihmisenä kasvamista ja elämäntaitoa tukeva opetuskokonaisuus.
Kattava pilotointi ja kehittämistyö toteutettiin vantaalaisissa yläkouluissa yhteistyössä terveystietoa opettavien opettajien kanssa vuosina 2008–2009 RAY:n rahoituksella.
Hankkeessa konkretisoitiin mielenterveyden voimavara-ajattelua yläkoulujen terveystiedon opetukseen.
Hankkeessa kehitettiin yhteistyössä mielenterveyden asiantuntijoiden ja opettajien kanssa mielenterveystietojen ja -taitojen toimintamalli ja tuotettiin opetuskokonaisuus ja -materiaali mielen hyvinvoinnista 7.–9. luokille osaksi terveystiedon opetusta.
Terveystieto oppiaineena mahdollistaa hyvään mieleen ja hyvinvointiin liittyvien asioiden käsittelyn ikätason mukaisesti monella tavalla. Hankkeen päämääränä on ollut yläkouluikäisen kasvun, kehityksen ja mielen hyvinvoinnin tukeminen. OK –hankkeessa katse suunnattiin ongelmakeskeisyydestä jaksamisen tukemiseen.
OK –hankkeessa tehtiin yhteistyötä vanhempien kanssa muun muassa vuorovaikutteisilla nuoren ja vanhemman yhteisillä kotitehtävillä sekä vanhempien teemailtoina ja keskusteluryhminä.
Opettajien koulutus
Hankkeessa vahvistettiin opettajien ammatillista osaamista mielen hyvinvoinnista sekä tuettiin työssä oppimista koulutuksella, vertaistuella ja työnohjauksellisin menetelmin. Hankkeessa kehitetty koulutuksellinen malli mielen hyvinvoinnista osana opettajan ammatillista osaamista on nyt käytössä valtakunnallisessa Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutuksissa.
Onnistumisen avaintekijöitä
OK -hankkeessa olivat mukana koulujen rehtorit, terveystiedonopettajat ja oppilashuoltohenkilöstö. Hanke laajeni syksyllä 2007 kolmesta vantaalaisesta pilottikoulusta (Hakunila, Peltola, Ruusuvuori) 12 muuhun vantaalaiseen yläkouluun ja yhteen helsinkiläiseen erityiskouluun.
Kunnan opetustoimenjohdolla ja koulun rehtorin myönteisellä asenteella on avainasema kouluyhteisön henkilöstön mielenterveystietojen ja -taitojen osaamisen lisääntymisessä. Myös yhteistyön rakentuminen oppilashuoltohenkilöstön kanssa on tärkeää.
Kehittävä arviointi
Pilottikoulujen opettajien ja oppilaiden arviointipalaute sekä ohjausryhmän ja asiantuntijahenkilöiden arviointi koko hankkeen ajan olivat merkittävä osa hanketta. Hankkeen yhteistyö Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen kanssa on tuottanut teemoihin liittyviä opinnäytetöitä osaksi arviointia.
Yhteistyötä tehtiin yliopistollisen opettajakoulutuksen kanssa muun muassa niin, että OK –hanke pilotoi myös Mielenterveyttä voimavaranäkökulmasta käsittelevän yliopistokurssin kotitalousopettajaksi opiskeleville opiskelijoille.
Tutkittu tieto mielenterveydestä nuoren voimavarana, sen opetuksellinen viitekehys sekä hyvän mielen kouluyhteisö ovat kansainvälisestikin ajankohtaisia tutkimusteemoja.
Osaan ja Kehityn –hankkeen aktiivisia yhteistyökumppaneita olivat myös Vantaan sivistysvirasto, Opetushallitus, opettajien ainejärjestöt ja Suomen Vanhempainliitto.
Peruskoululaisten mielenterveystaidot –hanke (2008–2011)
OK –hankkeessa kehitetty opetusmateriaali levitetään valtakunnallisesti opetusministeriön rahoittamassa Peruskoululaisten mielenterveystaidot –hankkeessa vuosina 2009–2011. Tavoitteena on kouluttaa 700 terveystietoa perusopetuksessa opettavaa opettajaa. Koulutus tukee opettajan ammatillista osaamista mielenterveydestä voimavarana. Lisäksi koulutuksesta saa mielen hyvinvoinnin opetusmateriaalipaketin.
Ajankohtaista
- Mielen hyvinvointia nuorisotyöhön
- Mielen hyvinvoinnin työkalut verkkoon!
- Mielen hyvinvoinnin opetusmateriaali ruotsin kielelle!
- Jo 700 opettajaa koulutettu!
- Hyvän mielen koulu -koulutukset
- Opetusmateriaalin liitteet (pdf)
- Mielen hyvinvointia toiselle asteelle
- Lehtijuttuja ja uutisia




