Yllättäviä tilanteita

Tunneilla eri teemoja käsitellään yleisellä tasolla ja esimerkiksi tarinatyöskentelyn avulla. Haastavien aiheiden käsittely saattaa herättää joillakin oppilailla tunneliikahduksia.

Muutamia pilottiopettajien ja asiantuntijaverkostomme vinkkejä:

  • Aiheista puhutaan yleisellä tasolla esimerkiksi tarinan avulla.
  • Opettaja sanoittaa oppilaille, että jotkut aiheet saattavat herättää tunteita ja se on luonnollista.
  • Opettaja kertoo oppilaille, että tunnin aiheesta voi olla mahdollista keskustella esimerkiksi:
    a) opettajan kanssa tunnin jälkeen tai opettaja voi kertoa oppilaille olevansa tiettynä aikana viikosta luokassa tavoitettavissa
    b) myös koulukuraattorin tai koulupsykologin kanssa voi sopia keskusteluajan
  • Selvitetään yhdessä auttavat puhelinnumerot. Opetusmateriaalissa on esitetty yleiset auttavat numerot. Sen lisäksi tunnilla voidaan ottaa selvää myös oman kunnan alueen toimijoista.
  • Nimetään vihkoon koulun auttavat tahot.
  • Oppilaan kanssa voi etukäteen myös sopia, että esimerkiksi kriisitunnilla hän voi tehdä jotakin muuta opiskeluun liittyvää esimerkiksi kirjastossa.
  • On tärkeää suojella oppilaita kertomasta liian henkilökohtaisia asioita omasta elämästään.

Monessa tilanteessa riittää pelkkä opettajan rauhallinen läsnäolo ja kuunteleminen. Tärkeää on muistaa, että opettaja EI ole terapeutti mutta tarvittaessa hän voi saattaen vaihtaa oppilaan ammattiauttajan luo.